Aija Andersson in memoriam

Aija Andersson (os. Typpö) 26.3.1983 – 1.10.2023

Runoilija Aija Andersson toimi ennen vapaaksi kirjailijaksi jäämistään äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajana. Hän sairasti parantumatonta syöpää. Sairauden myötä kirjoittamisesta tuli hänelle voimavara ja perustarve muiden ihmisen perustarpeiden rinnalla.

Andersson julkaisi kaksi runoteosta. Vuonna 2021 ilmestyi hänen sairastumisestaan ja jalkansa amputaatiosta ja siitä seuranneesta vammautumisesta kertova teos Amputaatio. Vuonna 2022 ilmestyi teos Eutanasia, jonka avulla hän valmistautui kuolemaan.

Anderssonilta ilmestyi postuumisti, vain reilun viikon verran hänen kuolemansa jälkeen, piensäeromaani Pii, jonka teemana ovat muun muassa ekokriisi ja tulevaisuuden tuhokuvat sekä yhteiskunnalliset teemat naisten ja lasten asemasta tiedon herruuteen. Keväällä 2024 ilmestyy Anderssonin neljäs teos, runokokoelma Ehjä. Kaikkien teosten kustantaja on Kulttuurivihkot. Andersson julkaisi myös Kulttuurivihkojen verkkolehdessä runoblogia Lasikenkä piparkakkutalossa.

Andersson on toimittanut yhdessä Juha Mikkosen kanssa runokokoelman Rikas runo. Sanoja köyhyydestä (Avain 2009). Kirjoituskilpailun sadosta koottu teos kertoo arjesta, joka voi olla aineellisesta köyhyydestä huolimatta rikasta ja toiveikasta.

Kirjallisuusterapia-lehden lukijoille Aija Andersson on tuttu runoistaan, joita hän on viime vuosina julkaissut lehdessä sekä omalla nimellään että muun muassa nimimerkillä Palokärki. Marraskuussa ilmestyvässä lehdessä julkaistaan kaksi hänen runoaan, joiden julkaisemisesta sovimme muutamaa viikkoa ennen hänen kuolemaansa. Andersson toimi kirjailija, ministeri Claes Anderssonin eduskunta-avustajana ja on kirjoittanut  Kirjallisuusterapia-lehteen 2/2019 Claes Anderssonin muistokirjoituksen.

Aija Anderssonin arvokas lahja kirjallisuusterapialle on hänen runojensa lisäksi Kirjallisuusterapia-lehdessä 2/2021 julkaistu artikkeli ”Kirjoittaminen parantaa vakavasti sairaan elämänlaatua”, jossa hän kuvaa, miten kirjoittaminen on auttanut häntä selviytymään vaikeista hetkistä, kuten syöpädiagnoosin saamisesta, valmistautumisesta jalan amputaation sekä hetkestä juuri ennen amputaatiota ja sen jälkeen. Kirjoittaminen toimi tukena myös, kun hän sai tiedon, että syöpä oli levinnyt ja elinaikaa olisi ennusteen mukaan noin vuosi. Kirjoittaminen auttoi tutkimaan maailmankuvaa ja etsimään sairaudelle hänelle itselleen sopivia metaforia paljon käytettyjen, taisteluun liittyvien metaforien tilalle.

Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivänä kuollut Andersson toimi aktiivisesti vammaisten ja etenkin amputoitujen paremman arjen ja apuvälineiden saamisen puolesta. Hän kirjoitti ja antoi haastatteluja, joissa kritisoi muun muassa ableistista valta-asetelmaa, jossa vammainen henkilö nähdään lähtökohtaisesti sopeutujan roolissa ja joutuu byrokratian sekä itsenäisyyttä rajoittavan koneiston ja asenteiden pompoteltavaksi.

Andersson toivoi eutanasiaa ja puhui sen puolesta laajemminkin. Kirjoitin hänen Amputaatio-runoteoksestaan verkkosivujeni blogiin, että kirjailija kirjoitti itselleen eutanasian, koska ei voi saada sellaista.

Jäämme kaipaamaan Aijan rohkeutta antaa kasvonsa tärkeille asioille ja kirjoittamisen hoitavalle voimalle.