Koskettavaa sosiodraamaa Vantaan näyttämöllä

Vantaan näyttämön viehättävässä aidonkarheassa Navethaliassa sai 15.2.2025 ensi-iltansa Reko Lundánin näytelmä Teillä ei ollut nimiä, vuonna 2001 KOM-teatterissa kantaesityksensä saanut. Kaksi vuotta sitten saimme nauttia ensimmäisestä Vantaan näyttämön Lundan-esityksestä Aina joku eksyy. Nyt nähty kappale jatkaa Rinteen perheen tarinaa, osin samaa ainestakin kierrättäen – tai oikeastaan zoomaa elämänvaiheeseen, joka jää ensimmäisestä näytelmästä pois.

Edelliseen Lundánin tekstin toteutukseen verrattuna tämä Simo Lappalaisen ohjaus on hienovireisempi, vähemmän tragikoominen. Silmät vesissä naurattavaa tragikomiikkaa ei nyt nähdä pieniä väläyksiä lukuun ottamatta, mutta vähäeleisyys puhuttelee ja antaa katsojalle kenties paremmin tilaa kuulostella taiteen hyvää tekeviä vaikutuksia, ehkä tunnistaa ylisukupolvisia virityksiä omasta suvustaan tai muusta lähipiiristä.

Perheenisä Ripan uusi vaimo Jutta, jonka skitsofrenia tulee vähitellen esille hänen jätettyä rakastuneena lääkkeensä ottamatta, näyttäytyy hienovireisenä hahmona, ei sellaisena rääväsuuna tai isoin elein traagisena hahmona kuin voisi ajatella. Hänen hiljaisuutensa ja melko ponnettomastikin esitetyt mustasukkaisuusharhansa tekevät hänestä koskettavan, hellyttävänkin.

Sairastuneen Jutan palatessa sairaalasta kotiin Ripan ja tämän lasten luo hänen äitinsä toteaa: Nyt tuli perheeseen uusi lapsi. Äitinä hän lienee nähnyt vaiheittain kulkevaa sairautta potevan lapsensa ikään kuin opettelevan elämisen taidon uudelleen jokaisen sairaalajakson jälkeen.

Tarina vie pohtimaan ylisukupolvisia vaikutuksia, ylisukupolvista traumatisoitumista ja kunkin henkilön selviämiskeinoja, niin näytelmässä kuin oikeassa elämässäkin. Siihen vihjataan, että Jutan äidin taustassa on jotakin erityisen vaikeaa. Äiti on selvinnyt, mutta tytär kantanee ja tuo ilmi suvun selvittämätöntä taakkaa. Miten käy Ripan lapsille Akille ja Liisalle, joilla on taakkana ainakin äitinsä alkoholismi ja isän poissaolo työn takia sekä nyt uutena äitipuolen sairaus?

Näyttelijät ovat tässä toteutuksessa uudet kolmea näyttelijää lukuun ottamatta. Kantavat voimat, konkarit Jyrki Lepomäki Ripa-isänä ja Erkki Leinonen hänen työtoverinaan armeijan leivissä ovat jälleen vakuuttavia. Aiemmasta esityksestä tuttu Leena Markovaara esiintyy vahvasti Jutan äitinä.

Akin ja Liisan rooleissa nähdään nyt nuoremmat näyttelijät, lupaavat Johannes Kärkkäinen ja Iina Hirvonen. Tämä tuo esitykseen raikkautta. Kärkkäisen Aki on äitipuolen tilanteeseen tempoilevasti suhtautuva, yhtä aikaa vakava ja lapsenomainen nuori mies. Hirvosen Liisa puhuttelee hahmona, joka ottaa kantaakseen taakkoja, joihin hän kenties on vielä liian nuori – ja jonka äitipuoli taitavasti sitoo itseensä, tukijakseen. Nuoret yrittävät yhtä aikaa elää nuoruuttaan ja heräävää kiinnostustaan toiseen sukupuoleen ja selvitä perheen uudessa tilanteessa, jossa heille kaatuu aivan liian suuri taakka siihen saakka, kunnes isä alkaa viimein työkiireiltään huomaamaan vaimonsa voinnin todellisen tilan.

Leena Markovaara on Jutan äitinä Irmana raivostuttava anoppi, kokonaisuuden kenties koomisin hahmo, joka kutsuu miettimään selviämistä ja äidin rakkautta – rakkautta, joka saa aikaan ainakin välitöntä hyvää omalle sairaalle lapselle mutta saattaa monet muut kohtuuttomaan tilanteeseen.

Surullista, että lupaavan nuoren kirjailija ja teatteriohjaajan Reko Lundánin (1969–2006) ura päättyi niin lyhyeen vakavan sairauden katkaistua hänen elämänsä. Mitä olisimmekaan saaneet vielä hänen kynästään lukea ja näyttämöllä nähdä?

Esitykset jatkuvat Vantaan näyttämöllä 22.3.2025 asti. 

Kuva Silja Mäki