Naiset toinen toistensa varjoina

Anne Tarsalainen: Älä kulje hautani ohi. Joensuu: Kirjokansi, 2023.

Anne Tarsalaisen Älä kulje hautani ohi on hänen kolmas romaaninsa. Aiemmat, Lupaus Jaltalla (2019, Reuna) ja Ettet unohtaisi nimeäsi (2021, Reuna) kertovat puolison tapaamisesta ja perheen vaiheista itäisen naapurin varjossa.

Älä kulje hautani ohi on yritys ymmärtää lapsuudenperheen jäsenten kovia kohtaloita ja lopullisia ratkaisuja historian ja suvun tapahtumien valossa. Romaanin synty juontaa haudoille, kysymykseen, millaisesta elämästä hiljaiset hautakivet vaikenevat. Kirjan osuva nimi liittyy tilanteeseen, jossa kulkija on ollut ohittamassa tärkeän haudan. Äidin ja aiempien sukupolvien äänet kutsuvat äärelleen.

Kuten kirjallisuusterapeuttisesti toimivissa romaaneissa usein, Tarsalaisenkin tekstissä päähenkilöt ja isot historialliset linjat ovat todellisia ja niiden ympärille on rakennettu fiktion kerros. Tarina alkaa 1870-luvun Maaningalta. Nälkävuosien jäljet seuraavat elossa selvinneitä torppareita ja heidän jälkeläisiään. Suvun tarina kulkee eläviin hetkiin fokusoiden ja ajankuvaa taltioiden melko isoin harppauksin vuoden 1918 sodan kautta talvi- ja jatkosodan aikoihin. Nykyaikaa kohden kerronta tiivistyy.

Sotien aikainen Kuopio piirtyy romaanissa aitona. Taakkasiirtymän juuria myöhempien sukupolvien pahoinvoinnille löytyy pommisuojaan osuneen pommin järkyttämästä isoäidistä sodat Lapin sotaa myöten käyneen isoisän ankaraan kasvatustapaan. Jokainen on selvinnyt omalla tavallaan, eikä yhteys jälkipolviin ja heidän tarpeisiinsa ole ollut yksiselitteinen – kuten ei varmaan missään suvussa.

Kirjoittajan äidin, tarinan Maijan, kohtalo nousee keskiöön. Huonokuuloisen naisen, viiden lapsen äidin, levottomuus sekä loputon uusien miesten tarve ja puolison pettäminen ovat tutkailun kohteena. Lopullinen ratkaisu pahoinvointiin on avantoon hukuttautuminen. Itsemurhaan päätyy samassa iässä myös perheen kuopus.

Elämä kuitenkin jatkuu, mikä tulee romaanissa esille kirjailijan muutamista nykyajan kuvauksista ja pohdinnoista sekä oman perheen vilahduksista tarinassa. Anteeksianto on mahdollista, vaikkei kaikkia elämänkohtaloiden syy–seuraussuhteita voikaan täysin ymmärtää. Kirja kutsuu avoimuuteen vaikeissakin asioissa menneiden sukupolvien puhumattomuuden sijaan.

Kuolleet kulkevat kirjassa omilla nimillään. Elävien nimet on muutettu kipeiden asioiden vuoksi. Tarinassa vilahtelee tuttuja nimiä ja kohtaloita Tarsalaisen omakustanteena julkaisemasta novellikokoelmasta Juuret ja siivet (2022).

Romaania elävöittää rikas paikallinen murre. Lukujen otsikoina toimivat vuosiluvut helpottavat mukavasti ajankulun seuraamista. Kirjan kansikuva on oivaltava ja kaunis: naisten ketju, naiset käsi kädessä laskevan tai nousevan purppuraisen auringon hohteessa, toinen toistensa varjoina.